Konna on päässyt vihdoin hakuilemaan kunnolla ja on yllättänyt mut nenänkäytöllään! Ilmaisuun olen myös tyytyväinen, haukkuu hyvin "pitkään" ja taukoamatta (ainakin toistaseks). Hieman ongelmia on tuottanu ilmasut kaukana musta (vilkuilee) ja sisätiloissa sellaset paikat, joissa ei voi kunnolla ilmaista (traktori ja "umpipiilot"). Alussa oli ongelmana, ettei Konna tuntunut nostavan nenää, mahtoiko johtua siitä kun jäljellä on aina palkittu siitä että nenä on mahdollisimman alhaalla? Aika nopeasti kuitenkin idean älysi. Tänään reenailtiin sisällä ja maalimies oli pimeässä ja humisevassa huoneessa, eikä se tuntunut tuottavan ongelmia. Pitäis vaan päästä metsään enempi tekemään, jotta sais mun ja koiran väliin sitä etäisyyttä, sisällä sitä ei kauheesti saa. Viime viikolla Konna pääsi myös etsimään ukkoja raunioilta ja vanhoista asevarastoista pelastustyyppisesti, ilman että mä tiesin missä maalimiehet on. Hienosti yritin muutaman kerran sabotoida koiran suoritusta :D
Ajanpuutteen vuoksi en oo kerenny käymään jäljellä niin usein kun haluisin, tänään kuitenkin ehdittiin. Alustana oli heinäpelto, pituus 160 askelta ja kaks kulmaa. Nameja siellä sun täällä. Lähti hyvin ja ajoi muutenkin parhaiten mitä tähän asti pellolla. Heinällä jälki ei oo oikein kulkenut, enkä osaa sanoa mistä johtuu. Nyt vihdoinkin se kuitenkin alkoi näyttämään jo jäljestykseltä! Syy siis siihen, miks reenaan nyt pellolla, liittyy kouluun. Meillä on maastokauden lopuksi arvioinnit maastolajeista ja jälki suoritetaan pellolla (multa tai heinä). Sen takia pitää vähän reenailla niitäkin.
Nikin kanssa käytiin tokokokeessa tossa viime viikolla ja vihdoin sieltä pompsahti se TK1! Nyt ei oo käden ulottuvilla liikkeiden pisteitä, seuraavalla päivityksellä sitten!
PS. Aika asiatonta kommenttia annettu sulle.. Elä välitä!
ps. eikös sama hlö ole jakanut mielipiteitään käyttöbelgi-palstalla esim. Mian pennun tottisvideosta..
Viettiä kun saa lisää, niin jo näyttää varmastikin mageelta meno:)